Ystäväni vierailu oli onnistunut meidän molempien mielestä. Jaksoin yllättävän hyvin sitä, että joku toinen ihminen oli kanssani vuorokauden ympäri viikon ajan. Sitä nimittäin pelkäsin vähän etukäteen, koska olen niin tottunut olemaan yksin omassa pikku kodissani nauttien sen rauhasta. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin. Epäjärjestelmällinen ystäväni, joka ei elä elämäänsä kellon vaan fiiliksen mukaan, toi minunkin päiviini ihan uudenlaista rentoutta. Virkistyin kovasti ystäväni kanssa, ja oli niin ihana huomata, että vaikka emme olleet tavanneet yli vuoteen, silti meistä molemmista tuntui siltä, ettemme olleet olleet erossa päivääkään! Kiirastorstaina hyvästelin ystäväni Helsinki-Vantaalla toivoen, että pian näemme taas.

Pääsiäisreissun jälkeen olen taas puolikuntoisena kotona. Menomatkalla meille tuli hiukan vastoinkäymisiä, koska autosta puhkesi rengas, jonka jälkeen kaikki paikkausyritykset olivat tuhoontuomittuja. Lähtömme siirtyi päivällä, ja lopulta tuntien viluinen autonkorjausodottelu huipentui vuoden ensimmäiseen flunssaan. Olen melkoisen voimaton eilisen kahdeksantuntisen ajon jäljiltä, joten soitin harjoittelupaikkaan ja ilmoitin olevani kipeä. Lisäksi minua ahdistaa uusi harjoittelupaikka, enkä näin puolikuntoisena jaksaisi sitä haastetta.

Eilen illalla PMS-oireeni sekä toisen osapuolen haavat saivat aikaan mehevän riidan. Minun aikeeni olivat vilpittömät, sillä yritin vain keskustella eräästä mieltäni askarruttavasta asiasta. Mies kuitenkin koki keskusteluyritykseni syyllistämisenä ja epäluottamuksenosoituksena ja loukkaantui verisesti. Minulle tuli todella paha mieli hänen suuttumisestaan, jota en oikeastaan voinut ymmärtää. Kuitenkin pian  tajusin hänen reagoivan minusta riippumattomaan asiaan, johon olin kysymyksilläni sohaissut. Tällaiset riidat turhauttavat minua, etenkin jos vastapuoli ei tajua itse, että hänen suuttumuksensa todellinen aiheuttaja en ole minä, vaan se vanha juttu. On kurjaa ottaa paskaa niskaan asiasta, jossa ei koe tehneensä mitään väärää. No, sanoin olevani pahoillani ja hän sanoi antavansa anteeksi, mutta näillä puhein en halua vielä jättää tätä taakseni. Josko sitä tänään pystyisi juttelemaan asiasta. Tiedän, että omassa käytöksessäni on varmasti parantamisen varaa ja voin tietysti yrittää ollaa sohaisematta toisen arkoja paikkoja, mutta vastaavaa itsereflektointia odotan myös toiselta osapuolelta.

Kiitos eilisen hyökytyksen, nukuin huonosti ja heräsin aamulla ahdistusaaltoihin. Siihen tunteeseen, että ahdistus vyöryy sisälläni aaltomaisesti. Masentaakin. En jaksaisi tällaista parisuhdepaskaa, en etenkään nyt, kun huomenna alkaa harjoittelu, jonka on povattu olevan rankka. Argh.