Jo kahtena viime vuotena olen kirjoittanut vuosikatsauksen johonkin blogintyyliseeni. Yllätyin muutama päivä sitten tajutessani, että jälleen kerran on se aika vuodesta, että saan katsella ajassa taaksepäin ja kirjata muistiin merkittävimmät tapahtumat.

tammikuu 2007

Vuoden ensimmäiset puolitoista viikkoa pakkailin omaisuuttani järjestelmällisesti pahvilaatikoihin innostuneena uuden elämän odottaessa ihan uusissa ympyröissä. Vietin aikaa lomailevien jo opiskelemassa olevien ystävien kanssa milloin lenkkeillen, milloin pelaillen tai milloin vain maailmaa parantaen. Yhden päivän olin sijaisena koululla. Lähtö pääkaupunkiin tulikin sitten nopeasti ja yllättäen - asuntoesittelyä ehdotettiin 11. päiväksi. Kun sitten yksin suuren laukkuni kanssa etsiskelin oikeaa raitiovaunua veljeni asunnolle, en edes erottanut, mikä on Mannerheimintie. Tunkkainen mutta hyvänkokoinen kaksio kaukana keskustasta tuntui minulle ja ystävälleni lottovoitolta, kun olimme miltei kaksi kuukautta tuloksetta tarttuneet jokaiseen oljenkorteen vuokra-asuntomarkkinoilla. Lopulta myös lämpesin hänelle, joka oli minua jo parin kuukauden ajan lähestynyt ja saanut osakseen pelkkiä kylmiä torjuntoja. Pelkojen täyteinen panssarini alkoi murtua, kun hän vei minut kahville, elokuviin, luistelemaan ja lopulta sinetöi kaiken suudelmalla. Muuttohässäkän keskellä alkoi myös koulu, joka tuntui aluksi sekavalta, työteliäältä ja pelottavalta.

helmikuu 2007

Pää pyörällä kaikista suurista elämänmuutoksista taiteilin myöhästelevien bussien, ristiriitaisten ihmissuhteiden, uusien koulukavereiden ja ennen kaikkea seurustelun aiheuttaman hämmennyksen sekamelskassa. Vaikka pariutumiseen liittyvä ahdistus tuntui välillä ylivoimaiselta, vetovoima oli vieläkin vahvempi. Vein hänet näytille kotiin, hän vei minut omaansa ja harrastin taas onnellisena pariskuntailtoja, joissa keilattiin ja pelattiin toisten samoinajattelevien kanssa. Sosiaalinen elämäni rajoittui pitkälti kämppikseeni, häneen ja meidän yhteisiin tuttavapariskuntiin  - koulukavereihin en oikein osannut vielä tutustua, puhumattakaan siitä, että minulla olisi ollut energiaa etsiä ikiomia ystäviä uusista harrstuksista tai mistäniitänytlöytääkään! Tyylilleni uskollisena hoidin koulutehtävät tunnollisesti opetellen korkeakouluopiskelutyyliä.

maaliskuu 2007

Koulunkäynti alkoi rutinoitua, ja aloin muodostaa jonkinlaista orastavaa ammatti-identiteettiä. Alavalintaani en ollut kyseenalaistanut edes alkuhankaluuksissa, vaan opinnot tuntuivat niin mielenkiintoisilta, etten malttanut odottaa, että alun perusopinnoista päästäisiin varsinaisiin ammattiopintoihin. Tittelini tätinä sai neljännen vahvistuksen, mutta tällä kyseessä oli pieni töölöläinen veljenpoika. Yksi läheisimmistä ystävistäni voitti neljä ilmaislippua Tukholman risteilylle, josta tuli jälleen yksi unohtumaton pariskuntatapaus. Laivalla ja Tukholmassa olin ehkä rakastuneempi kuin koskaan. Kiertelimme kaupoissa tekemässä trendikkäitä ostoksia pysähtyen suutelemaan säännöllisin väliajoin. Kaikesta huumasta huolimatta minun täytyi kuitenkin myös alkaa vähitellen ymmärtää ja hyväksyä, että täydellistä miestä joudun etsimään loppuelämäni kuitenkaan sellaista löytämättä. Sitoutuneet ystäväni onneksi antoivat auliisti vertaistukea, kun aloin tavoittelemaan kuuta taivaalta. Maaliskuussa voin jo melko pahoin paikassa, jonka piti olla kotini. Täysin riittävästä neliömäärästä huolimatta asunto alkoi tuntua liian ahtaalta minulle ja kämppikselleni, joka ei tullut toimeen hänen kanssaan. Yritin epätoivoisesti olla lojaali kaikille osapuolille oman hyvinvointini kustannuksella. Löysin itseni yhä useammin hänen kotoaan melkoisen varavaaterepertuaarin kera.
Hänen lähellään minulla oli turvallinen olo, ja häntä kohtaan tuntemani palava kiihko tarjosi tervetulleen hengähdystauon ahdistuneeseen ilmanalaan.

huhtikuu 2007

Huhtikuiseen kouluntäyteiseen arkeen tuli kiitettävä hengähdystauko, kun lähdimme pääsiäiseksi hänen kotiinsa, jota ympäröi klassinen suomalainen kauneus metsineen ja järvineen. Aika hänen perheensä luona tuntuu aina rentouttavalta ja miltei eheyttävältä. Rakastuminen alkoi vähitellen  muuttua kiintymykseksi ja kammeta epävarmuuttani varmuudeksi siitä, että kyseessä on jotain ainutlaatuista. Leikittelin kauaskantoisilla haaveilla, joista juttelimme monesti. Kevätaurinko on myös se, joka alkaa virkistä kaamosmieltäni. Tällä kertaa koin kevään Helsingissä, joka tuntui ehkä edelleen hiukan vieraalta, mutta kuitenkin jännittävältä kaupungilta, johon kuuluin.

toukokuu 2007

Hyisenä vappuna grillailimme hänen kavereidensa kanssa ja katsoimme jääkiekkoa. Yritin löytää paikkani näiden jo kaupunkilaistuneiden ihmisten parissa, sillä ensimmäistä kertaa aloin vähitellen kaivata omia kavereita, joiden seurassa voisin olla oma itseni, purkaa sydäntäni ja tehdä tyttöjen juttuja. Koulussa alkoi puuduttavan tylsä jakso, josta lintsasin enemmän kuin olisin saanut. Kestitsin kyläileviä perheenjäseniäni ja kävin myös itse kotipuolessa. Vihdoin toukokuussa uskalsin myöntää, että olin epäonnistunut kämppiksen kanssa. Yhteiselomme oli painajainen, joka aiheutti lisää mielipahaa kaikille osapuolille. Kun sitten minulle suorastaan tarjottiin isoikkuinaista kaksikymmentäkahdeksan neliöistä pikkukotia, riuhtaisin itseni omilleni. Lähtö tapahtui arvattavasti riitaisissa merkeissä. Onneksi hän oli kanssani, tukenani, irrotti kattolamput, vuokrasi pakettiauton, pyysi kavereitaan kantoavuksi, suunnitteli uuden asuntoni optimaalisen järjestyksen ja laittoi kaikki ne lamput paikoilleen. Uudesta kodista tuli todella kaunis ja viihtyisä. Lisäksi uusi koti tuntui kodilta heti, kun olin saanut purettua muutaman olennaisimman tavaran paikalleen. Uuden kodin sijainti oli myös paljon keskeisempi. Tästä äkkinäisestä mielenterveyden turvaavasta käänteestä jouduin kyllä maksamaan sievoisen summan, koska tähtitieteellisen takuuvuokran lisäksi jouduin maksamaan kahdesta asunnosta vuokraa kuukaudelta ja olihan sinne suloiseen pesään pakko saada ainakin uudet verhot. Ja suihkuverho. Ja Yucca-palmu. Uuden asunnon myötä aloin myös vapautua muilla elämänalueilla. Keskitin enemmän mielenkiintoani koulukavereita kohtaan. Saimme myös kutsun hänen kotiseudullaan pidettäviin häihin. Niinpä lintsasin vielä vähän lisää (josta jouduin maksamaan loppuvuodesta!) ja vietin onnellisen ja kertakaikkisen rentouttavan viikon hänen perheensä luon niiden järvien syleilyssä.

kesäkuu 2007

Aloitin kesätyöt laitoshuoltajana tai ehkä kansantajuisemmin sairaala-apulaisena. Ensimmäisen päivän jälkeen itkin hänelle, koska en ollut varmaan ikinä nähnyt huonokuntoisia vanhuksia sängyissään. Lisäksi olin pessyt ainakin kymmenen ikkunaa, ja fyysistä työtä tekemään tottumattomalle se oli tuntunut yllättävän rankalta. En ymmärtänyt, miten jaksaisin koko kesän. Vähitellen aloin kuitenkin tottua paitsi työympäristöön myös -tehtäviin. Muodosti tietyt rutiinit itselleni töihin ja vapaahetkinä silittelin mummoja ja juttelin heidän kanssaan. Seitsemältä alkaviin työpäiviin en missään vaiheessa kylläkään oikein sopeutunut. Olin auttamattoman väsynyt työpäivän jälkeen ja valmis nukkumaan siinä vaiheessa, kun suurin osa muista ihmisistä alkoi valmistautua toistensa tapaamiseen ja yhteisiin rientoihin. Kesä oli myös jollain tasolla haaste suhteelle, koska päivärytmimme oli niin erilainen, molemmat väsyneitä työstä ja symbioosivaihe muutenkin vaihtumassa eriytymisvaiheeksi. Juhannuksena ansaitsin paremmin kuin minään muuna viikonloppuna. Sukulaiset sen sijaan lomailivat kesäkuussa ja kävivät kylässä.

heinäkuu 2007

Kiiruhdimme mökille ainoana kolmen päivän vapaanani. Teimme hyvää ruokaa, saunoimme, uimme, puhuimme taas paljon ja pelasimme mölkkyä. En voi sille mitään, mutta mielestäni miehistä tulee vieläkin miehekkäämpiä primitiivisessä ympäristössä. Olin mielissäni, kun hän hakkasi polttopuita, lämmitti saunan ja takan, souti venettä, kantoi vettä järvestä saunaan ja grillasi. Mökkireissumme olikin mielestäni viime kesän kohokohta. Kotimatkalla takaisin kaupunkiin pyörähdimme minulle nostalgisissa maisemissa tapaamassa minun nuoruudenystäviäni. Se jäikin ainoaksi kesätapahtumaksi, jossa kävin. Heinäkuussa kestitsin töiden ohessa lisää sukulaisiani. Heinäkuun viimeiselle viikonlopulle osuivat hänen läheisen serkkunsa häät ja minun parhaan ystäväni häät. Jakauduimme kumpikiin omiin juhliimme. Olin vastuussa toisen tytön kanssa hääjuhlan juonnosta, joka sitten onnistuikin todella hyvin.

elokuu 2007

Kotiseudulla lomaillessa tapasin paljon ystäviä ja perheenjäseniä. 8. päivä minä ja hän lähdimme yhdessä lomalle aurinkoon viikoksi. Minä olin stressaantunut, hän oli väsynyt. Kesti kaksi päivää tottua välimerelliseen tukahduttavaan kuumuuteen, josta kuitenkin niin paljon nautin. Jälleen kerran tiimiydyimme toisen parin kanssa, kun kävi ilmi, että hekin olivat vuokraamassa autoa viikoksi. Riitelimme lomalla ja minä olin loukkaantunut, mutta mukaan mahtui myös paljon mukavia ja hyviä hetkiä. Muistoksi jäi muutama kuva, palaneet olkapäät sekä hiekkaa matkalaukussa. Sitten aloitin taas koulun, hän jatkoi lomailua kotiseudullaan. Pyörähdin erään toisen ystävän häissä unelmoimassa omistani. Toisella puolella Suomea hän kaipasi vaihteeksi yksinoloa. Koulunkäynti tukahduttavassa helteessä ei vienyt minulta voimia, koska olin täynnä uutta energiaa. Aloin hengailla koulukavereiden kanssa entistä enemmän ja tuntui, että aloin sittenkin saada enemmän omaa elämää.

syyskuu 2007

Kävin työhaastattelussa omaa alaani sivuavaan keikkaluontoiseen paikkaan. Suoriuduin tilanteesta hyvin, ja pomon kanssa löytyi heti yhteinen sävel. Vahdin myös veljenpoikaani säännöllisesti. Sain kaksi uutta ystävää, joista tuli minulle tärkeä henkireikä. Koulussa parasta oli koulukaverit, sillä oppiaineet tuntuivat turhilta omaa alaa silmälläpitäen. Suhteessa olin edelleen optimistisen onnellinen, mutta taisimme molemmat kaivata jollain tavalla omaa aikaa ja tilaa. Kävimme vielä yksissä häissä ja kotimatkalla poikkesimme perheeni luona. Omien kaverisuhteiden hoitamisen lisäksi ylläpidimme pari-iltojen jatkumoa, joista kylläkin nautimme molemmat. Syyskuussa tajusin olevani vihdoin onnellinen uudessa elämässäni tässä kaupungissa.

lokakuu 2007

Koulukiireitä ja harjoitteluun valmistautumista. Päätin yrittää elää tasapainoista elämää ilman kemiallisia apukeinoja, mutta kun yöllä ja päivällä minusta tuntui ihan samalta, menetin kykyni järkeilyyn ja harkintaan, itkin samoja asioita päivittäin usean viikon ajan saamatta mistään mitään helpotusta tai löytämättä ratkaisua, tajusin vihdoin, että muutama sivuoireena tullut lisäkilo on pieni hinta siitä, että toimintakykyni säilyy ja että kokemusmaailmassani on myös muita kun sumuisia negatiivisia tunteita. Niinpä häntä koipien välissä nostin annoksen takaisin tavalliseen ja aloin kai vähitellen palautua. Suhteessa oli kaiketi seesteistä, joskaan emme puhuneet enää niin paljon ja minä mietin liikaa. Kaiken tämän ohessa tein myös keikkatöitä ja kävin pitkästä aikaa esitelmöimässä siitä ulkomaavaihtoehdosta, jonka minä valitsin aikoinaan. Vietin aikaa uusien ystävieni kanssa. Räätälöimme yhteistä aikaa, joka oli kuitenkin melko väsynyttä.

marraskuu 2007

Nautin työharjoittelusta todella paljon. Asennoiduin haasteisiin taistelumentaliteetillä ja ylitin itseni monessa suhteessa. Sain paljon hyvää palautetta, mikä tuli hyvään saumaan. Tein edelleen myös palkkatöitä, tapasin koulukavereita ja ystäviä sekä yksinkertaisesti vaan nautin elämästäni kodissani. Hän ja minä olimme yhä kauempana toisistamme, enkä osannut kertoa hänelle, miten vakavasti oikeasti mietin, olisiko meidän parempi ilman toisiamme. Aloin kaivata niitä unelmia, joita minulla oli ennen seurusteluamme. Pohdiskelu oli todella raastavaa ja kipeää, sillä tiedostin kuitenkin tunteeni häntä kohtaan. Milloin rakastuminen oli muuttunut rakkaudeksi, sitä en osaa sanoa, mutta myös silloin, kun hän tuntui ärsyttävimmältä ihmiseltä maan päällä, halusin taistella sen puolesta, mitä meillä oli ollut ja vielä enemmän sen puolesta mitä meillä voisi olla. En tiennyt enää, mihin uskoa. Harjoittelupaikka oli minulle henkireikä piinaavien ajatusten jatkuvassa ristitulessa. Loppukuusta päätimme ottaa vähän aikalisää. Itkin. Älä mene.

joulukuu 2007

Menin vanhempieni hoteisiin lepäämään yhdeksi viikonlopuksi. Kaikkia tietysti kiinnosti tilanteemme ja tunteemme ja suunnitelmamme ja ajatuksemme. Minä en jaksanut puhua juurikaan, sillä muuta en ollut viimeiseen kuukauteen tehnytkään. Hengitin vain sitä ilmaa, joka minulla oli nyt vapaana ympärilläni. Millaista olisi elämäni ilman häntä? Oliko erilaisuutemme liian erilaista? Mistä asioista olin valmis luopumaan? Kun sitten tapasimme, itkin niin, että pääni oli kipeä ja naamani turvoksissa. Pohdimme ja mietimme. Minulla oli paljon koulukiireitä ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan kaiken valmiiksi ajallaan. Jossain välissä kävin vielä töissäkin ja onnistuin hankkimaan kasan joululahjoja. Soudimme ja huopasimme enemmän tai vähemmän vielä joulupyhienkin yli, kunnes jälleen tapasimme. Palaset tuntuivat loksahtavan paikalleen paremmin kuin aiemmin. Jouluna olin hyväntuulinen ja touhukas vanhempieni luona, mutta välipäivinä olin onnellinen hänen kanssaan. Uusi vuosi vaihtui siinä taianomaisessa järvimaisemassa hänen ystäviensä kanssa, joiden voin liioittelematta sanoa olevan jo minunkin ystäviäni. Kävin jopa avannossa ja sain uudenvuodensuudelman.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että vuosi 2007 toi mukanaan paljon muutoksia. Alan olla vähitellen kuitenkin tottunut tähän elämäntyyliini ja näihin ihmisiin täällä. Kipuilujen kautta olen kasvanut paljon ja alkanut uskoa yhä enemmän siihen, että taivaalliset suunnitelmat mun elämälle on tulevaisuuden ja toivon ajatuksia.

i love you.