Minä niin rakastan tuota miestä.

On ollut maailman ihaninta viettää kolme viikkoa yhdessä. Emme ole riidelleet kunnolla kertaakaan, mikä johtuu suureksi osaksi siitä, että minä tajusin elämästä ja parisuhteesta jotain olennaista. Minä en aio enää nalkuttaa. Miksi kritisoisin toista ja yrittäisin elää hänen elämäänsä? Olen päästänyt irti; hän saa tehdä omat valintansa ja huolimatta siitä, ovatko ne minun mieleni mukaisia, kunnioitan häntä ja hänen valintojaan. Toisen kritisoimisella ja nalkuttamisella saa aikaan vain ihan kamalan huonon olon sekä itselle että toiselle. Miten en ole tajunnut tätä aiemmin?

Niin siis silloin, kun mies pukee ruutuhousut ja raitapaidan, sen sijaan että huomauttaisin asiasta kärkkäästi, olen hiljaa ja suutelen hyvät huomenet. Olen ollut ihan kamala tyttöystävä. Haluan olla jotain muuta. Olen saanut paljon kehuja ja tunnustusta uusista toimintamalleistani mieheltä. Olemme käyneet pitkiä parisuhdekeskusteluja ja pohtineet yhdessä asioita. Jos hän on sanonut poikkiepuoleisen sanan, hän on tullut luokseni ja pyytänyt anteeksi. Hän on innoissaan siitä, etten enää nalkuta ja jumputa. Hän haluaa kuunnella minua, koska se tekee minut onnelliseksi. Eilen hieroin hänen päänsä, selkänsä ja jalkansa. Ja hän sanoi että olen liian ihana.

Tämä maa on siis saanut ihmeitä aikaan. Viikko vielä. Ajatukset kotiinpaluusta ja odottavasta arjesta alkavat hiipiä mieleen vähitellen, mutta vielä on onneksi edessä illallisia skandinaavisten naapureiden kanssa, nostalgisia hetkiä tärkeillä paikoilla, muutama päivä rannalla sekä jalkapallon finaali.

Ai niin, toissapäivänä olin yötä eräällä ystävälläni. Hänen perheensä hukutti minut vieraanvaraisuuteen. Maistoin monia uusia ruokia ja ymmärsin asioita, joita en koskaan oppisi mistään kirjoista. En voi sille mitään, että järkytyin ajatuksesta, että naimisiinmenon jälkeen naisen tehtävä olisi olla ainoastaan miehen palvelija, joka vastaa miehen pyyntöihin ja toiveisiin kaikin mahdollisin tavoin. Nainen ja mies voivat yhdessä keskustella siitä, voiko nainen käydä töissä. Kysyin ystävältäni, millainen on hyvä aviomies, ja hän vastasi sen olevan kiltti mies, joka kohtelee vaimoaan hyvin ja antaa tämän pitää oman identiteettinsä. Länsimaisena ainoana lyhythihaista t-paitaa pitävänä vaaleaverikkönä hätkähdin. Että aviossa naiselta menisi identiteetti?!

Mielestäni heidän kultturissaan on myös hienoja asioita, joista voin oppia. Haluan omistaa omalle miehelleni edes osan siitä palvelualttiudesta, mitä tapaamillani naisilla oli miehiään kohtaan (perheen isä mm. juoksutti tyttäriä hakemassa itselleen tupakkaa ja tuhkakupin toisesta huoneesta sanomatta edes kiitosta). Vaikka olenkin tasa-arvoinen, toisen palveleminen ei tee minusta heikompaa tai alistettua, kun teen sen omasta tahdostani. Harva meistä suhtautuu näkemälläni kunnioituksella miespuolisten henkilöiden käskytykseen! Toinen asia, mitä haluan oppia, on vieraanvaraisuus. Minut syötettiin ja juotettiin aamusta iltaan parhailla herkkuruoilla. Toivon, että voisin joskus olla yhtä hyvä emäntä talossa.

Paljon ajatuksia. Ainakaan pohdintani eivät kulje samaa rataa kuin Suomessa! Olen saanut paljon uutta mietiskeltävää. Huomenna peitän polvet ja olkapäät ja käyn sujauttamassa pienen paperilappusen muurinaukkoon. Mitä lappuun kirjoitan, sitä ei saa tietää kukaan muu kuin minä ja Hän, jota palvon.