Ensimmäinen harjoitteluviikko takana, ja olen selvinnyt hyvin. Työyhteisö on onneksi nuorekas ja todella rento. Vielä en ole kokenut vastaantulleita asioita liian raskaiksi, mutta kiitos kuitenkin opinnäytetyön lähdekirjallisuuden, harjoittelupaikalla kuulemieni asioiden sekä muutaman masentuneen ihmisen blogin, minusta maailma tuntuu tänään kamalan raskaalta paikalta. Ajattelen, että pahoja asioita tulee tapahtumaan minulle tai läheisilleni, ihan varmasti. Tiedän, että ajattelen liikaa asioita ja kannan koko maailman taakkaa omilla harteillani, mitä minun ei tarvitsisi tehdä. Lisäksi terpiassa käsittelemäni asiat ovat koko ajan "päällä", mikä on hyvä asia siinä mielessä, että ehkä ne nyt vihdoin menevät eteenpäin. En kestä enää tätä umpikujatunnetta.

Ainiin, piti sanoa myös viime entryssä viittaamastani riidasta sen verran, että se saatiin sovittua ja asioista puhuttiin. Ja tajusin myös sen, että minussakin on vikaa. Ylireagoin kovasti. Parisuhdekökkö on tylsää, mutta tärkeintä on rakkaus. Ja sitä meillä on.

24 alkaa, palaillaan.