Aamusta asti minulla oli ihanan perjantainen olo, joka huipentui tyypillisiin viikonlopun aloittaviin kahden tunnin päiväuniin. Sitä ennen kuitenkin kirjoitin koulussa ennätyksellisen pitkän tenttivastauksen ja pohdin opinnäytetyöprosessin aloitusta. K-kaupassa palkitsin itseni suklaavanukkailla, hapankorpuilla, kermajuustolla ja siiderillä.

Ihailen erästä koulukaveriani siitä, miten hän on ymmärtänyt elämästä jotain olennaista. Joka päivä kotiin mennessä hän nukkuu kahden tunnin päiväunet potematta huonoa omaatuntoa. Toivon, että kymmenen vuoden päästä olisin itsekin yhtä armollinen itselleni. Kuka sanoo, että päivien pitäisi olla täynnä toinen toistaan tehokkaampia ja hyödyllisempiä asioita?

Vaikka tunne-elämäni onkin nyt huomattavan duurivoittoista viime vuoteen verrattuna, vanha tuttu kipupiste tuntuu tulleen jäädäkseen, taas. Olen väsynyt itseeni, siihen, etten ole parempi, siihen, että olen vain keskinkertainen.

Itseni lisäksi olen väsynyt kaikkiin asioihin ja ihmisiin, joiden koen velvoittavan minua johonkin. Haluan juuri nyt vain tehdä asioita, joista nautin.

Poikaystäväni tulee kohta luokseni. Häneen en ole väsynyt. Itse asiassa pidän häntä tällä hetkellä suurimpana voimavaranani. Jälleen kerran kuukausituloja ja -menoja toisiinsa suhteuttaessani ajattelin, että meidän pitäisi mennä naimisiin pian.

Mutta tässä tilassa en jaksa ajatella elämänkestävää sitoutumista, minkään valtakunnan hääjärjestelyistä puhumattakaan. Kiva olla näin burnout jo opiskeluvaiheessa.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!