En tiedä, johtuuko tämä siitä, että eräs koulukaverini kehaisi, että olen yhä söpömpi puhuessani englantia. Vai kenties siitä, että verestin ystävän kanssa vanhoja muistoja ajoista, jolloin minua rakastettiin englanniksi. Vai siitä, että näin facebookissa kaverin kaverin kuvia monikulttuurisesta parisuhteesta. Joka tapauksessa minun on ikävä sitä, että on kaksi kulttuuria, kaksi kotimaata. Sitä käsittämättömän viehättävää eksootiikkaa, joka vei jalat alta. Ei vain yhdesti tai kahdesti vaan monesti.

Kävin tämän keskustelun itseni kanssa jo yli vuosi sitten, kun aloin jälleen sotkeentua yhä tiukemmin suomalaiseen mieheen. Tottahan se on, vieraskielisen miehen kanssa tulee aina ne ongelmat, kun kukaan vanhempi sukulainen ei voi saada järkevää keskustelua aikaan hänen kanssaan, hänen tapansa ovat vieraita, outoja ja nolojakin. Ja jomman kumman olisi aina ikävä kaukana asuvaa perhettä. Eikä vieraskielinen koskaan sopeutuisi Suomeen hyvin lähes mahdottoman kielen ja hankalan maahanmuutopolitiikan takia, joten minä olisin se, joka aina muuttaisi. Vaikka onnellisimmillani olen ollut ulkomailla ja vaikka matkustelu herättää minut jollain tavalla henkiin, tällä hetkellä haluan opiskella ja asua Suomessa. Nähdä, kuinka siskonlapset varttuvat, ja olla oikeasti paikalla ystävien merkkipäivinä.

Tänään kuitenkin kaipaan sitä. Eniten kai kaipaan sitä, että saisin ilmaista itseäni englanniksi päivittäin. En tiedä, miten voisin pukea sanoiksi intohimon, jota tunnen, kun koen onnistuvani englanninkielisessä kanssakäymisessä. Tämänhetkisissä taidoissa ei ole paljoa hurraamista, koska kuulostan jälleen surullisen suomalaiselta, mutta kaksi vuotta sitten puhuin niin hyvää amerikanenglantia, että suomenkielisiä vastineita jouduin todella hakemaan mielen uumenista puhelinkeskusteluissa Suomeen. Näin unetkin englanniksi, opin joka päivä uusia sanoja ja fraaseja. Rakastin rakastin rakastin sitä.

Kaikkea ei voi saada. Ei suomalainen mies, jota rakastan, estä minua puhumasta englantia tai matkustamasta tai jopa viettämästä pidempiä aikoja ulkomailla. Hän on valmis kaikkeen tuohon kanssani. Ulkomaalaisten kanssa elämässä oli aina liikaa jännitysmomentteja friikkaavalle mielelleni. En ikinä kestänyt niitä välimatkoja ja pitkiä aikoja näkemättä. En kestänyt niitä epämiellyttäviä sosiaalisia tilanteita, joissa osapuolet eivät voineet puhua keskenään. En kestäisi taas sitä kaikkea epävarmuutta. Enkä ehkä kestäisi tavanomaisten suhdekriisien lisäksi kulttuurierojen tuomia ristiriitoja.

Olen kai kasvamassa aikuiseksi, koska olen valmis heittämään teinityttöunelmat roskiin. Kaikki on nyt hyvin, enkä jaksa ajatella, ettei olisi. Nostalgia on kivaa toisinaan, tänään ei.